Armi tuli Loppiaisena laumanvahvistukseksi Kirkkonummelta. Armi on ollut hurjan hauska tyyppi! Se on semmoinen lupsakka savolainen, eikä maailman murheet paljon paina hartioilla Hymy Ensimmäinen kuukausi on mennyt todella nopeasti ja Armin kanssa on ehditty puuhailla yhtä sun toista. Nauru

1328273591_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Muut kuulumiset:

Aivan niin hiljaiseloa ei kuitenkaan olla vietetty, mitä blogin päivitystahdista voisi päätellä Silmänisku.

Urhon agiryhmä alkoi tammikuun alussa ja ensimmäisellä kerralla Urho oli valehtelematta yhtä nopea kuin kastemato. Ensimmäiset aatokset oli, että mahtaa tulla pitkä kevät... Kieli ulkona. Onneksi vauhti löytyi ja nyt on taas molemmilla hauskaa! Urho on treenaillut agia pari kertaa viikossa; toisella kerralla rataa ja toisella yksittäisiä esteitä. Armi on ollut mukana hallilla ja sen kanssa on tehty pieniä tottiksia ja menty putkea.

Tammikuun loppupuolella oli lappalaiskoirien tokot, jossa olin Unskin ja Armin kanssa, käytiin myös kuuntelemassa toko -koulutusta samana viikonloppuna. Kotitottista on tehty kaikkien kanssa suhteellisen ahkerasti, Armi tekee pienet tottikset 2 kertaa päivässä ja pojat sitten 4-6 kertaa viikossa. Armilla alkaa tokoryhmä muutaman viikon päästä ja pikkuhiljaa pitää ruveta suunnittelemaan kesän treenikuvioita tarkemmin! Nauru