Tiistaina 13.7. aloitettiin taas normaalirytmi koiratreeneissä Urhon agilityn myötä. Tehtiin jotain agiroturataa. Urholla oli hirveästi virtaa, enkä aina pysynyt matkassa, mutta hauskaa oli. Nauru Keppien harjoitteleminen kotona on tuottanut tulosta, kun Urholla oli selvästi ajatus, mitä kepeillä kuuluisi tehdä. Keskittymiskyky ei riittänyt aivan loppuun saakka, mutta ajatusta oli jo mukana. Kontakteja pitää vielä treenata paljon erikseen, puomin alastulo on jo vähän sinnepäin. Radalle tuli pari tosi hyvää pätkää, jäi oikein hyvä mieli molemmille Hymy.

Keskiviikkona tottisteltiin. Unskin teemana oli seuraaminen turpa kiinni. Kokeen jälkeen on tehty jonkun kerran tottista kotona (missä ongelmat ei näy), muttei kentällä. Kentällä lähdettiin suurinpiirtein siitä, mihin kokeessa jäätiin. Eli melkoinen superperseilijä oli mulla mukana. Unski yritti vaikka sun mitä. Se halusi haastaa ilmoittautumisessa olevaa rotikkaa ja kun en sitä sallinut, niin purki siten tarmonsa minuun. Sillä oli pikkaisen liikaa virtaa. Siitä se onneksi tasoittui ja Unski palasi varsin pian omaksi tottis -itsekseen. Teki loppujen lopuksi hiljaista tottista ja seuraaminen oli hyvää. Kontakti oli tosi hyvää, mutta paikka hieman liian edessä. Tehtiin paljon käännöksiä ja välillä pitkiä palkkaamattomia pätkiä. Lopuksi hyppyytin telineet ja otettiin luoksetulo.

Urho pääsi myös vähän tottistelemaan. Urho teki varsin mukavaa seuraamista ja oli muutenkin aktiivinen. Urhon kanssa voisi taas ruveta tekemään helpompia juttuja vierailla kentillä. 

Torstaina hakuiltiin Siilinjärvellä. Unski etsi 4 ukkoa ja teemana ilmaisut, niin että "tuomari" kulki kokoajan mukana. Ensimmäinen oli valmiina etukulmassa umpipiilossa. Ilmaisu ei ollut paras mahdollinen, mutta ei jättänytkään. Otin maalimiehellä haltuun ja mm palkkasi. Loput 2-4 olivat haamuina, toinen maalimies oli jossain 60 metrissä, vaikka ajatuksena oli olla suht lähellä. Tältä siis pitkä ilmaisu, otin haltuun ja maalimies ei palkannut. Kolmannelta lyhyt ilmaisu ja mm palkkasi omatoimisesti. Neljänneltä vähän pidempi (joku 25 haukkua) ja mm palkkasi, kun oltiin lähellä.

Urhon kanssa harjoiteltiin rullailmaisua, mutta ei päästy alkua pidemmälle. Urho ei suostunut ottamaan rullaa suuhun maalimieheltä (otti rullan kuitenkin minulta). Rullaa on harjoiteltu kotona ja Urholla on ketju jo aika hyvin hallussa ts. kyllä se kotona osaa. Pari kertaa on tehty myös maastossa. Loppujen lopuksi Urho meni niin lukkoon, että sen mielestä rullaa ei ollut olemassa ja se teki ihan mitä tahansa muuta mieluummin, kuin otti rullan suuhun. En siinä äkkiä keksinyt muuta, niin haukutettiin Urhoa. Se ilmaisi pakenevaa maalimiestä 3 kertaa, ensin n. 10 m päähän, sitten 20m ja lopuksi 40m. Haukut olivat rentoja ja Urholla oli kivaa. Rullassa on nyt vähän sama ongelma kuin tottiksessa (varsinkin aiemmin) vieraassa paikassa. Urho on hyvin häiriöherkkä ja palkka ei ole riittävä. Urho voi tehdä rullaketjua kotona, kun sillä ei ole mitään mistä se ottaisi häiriötä ja silloin se myös palkkautuu. Vieraassa paikassa sen pitää osata asia 110 %:sesti, jotta se pystyy toteuttamaan sen edes jotenkin. Harjoitellaan rullaa nyt toistaiseksi kotona.

Perjantaina Unski treenasi seuraamispaikkaa naksun avulla. Tehtiin heti ruuan jälkeen, jotta  pienellä porokoiralla ei olisi ihan niin kova nälkä ja kierroksia olisi vaan kohtuullisesti. Naksuttelin perusasentoja taaemmaksi ja tehtiin seuraamisessa paljon käännöksiä, peruutettiin, mentiin takaperinympyrää, kaikkea mahdollista siis.

Lauantaina Unskille edelleen seuraamispaikkaa naksulla. Tehtiin samoja juttuja kuin perjantainakin, mutta edettiin pidempiä matkoja. Juoksu oli erityisen hyvä, ei keulinut lainkaan ja perusasennotkin alkoi löytyä. Voi olla, että jatkossa tehdään täyskäännös "seuraten", kun nyt Unski kiertää minut.

Urho teki lauantaina keppejä, seuraamisen liikkeellelähtöjä, jääviä ja eteenistumista. Urhon kanssa pitäisi nyt ruveta harjoittelemaan täyskäännöstä.