Olin viikonloppuna Varkaudessa kuunteluoppilaana Pekka Korrin ja Riitta Jantunen- Korrin tokovalmennuksessa. Lauantaina oli henk. koht. ohjauksen lisäksi Pekka Korrin luento "Kisavarma koira".  Järjestelyt pelasivat hienosti ja ruokahuolto eritoten! Iso Kiitos Hertalle  seurasta ja ruuasta! Nauru 

Lauantain teemana oli noudot ja seuraaminen. Noudoissa kiinnitettiin huomiota erityisesti palautusvauhtiin. Ajatuksena on, että kapula itsessään ei ole palkka, jonne on kiire, vaan koiralla olisi kiire ohjaajan luo. Kapula on vain väline palkkaan. Tärkeää: Kun koira kapulan nostaessaan kääntyy ohjaajaan, tulisi sen ensimmäisenä nähdä "tylsä" asennossa seisova ohjaaja. Koiralle opetetaan, että ed. mainittu tyyppi on huippujuttu. Koiralle pitäisi muutenkin opettaa, että oikein tehdessään ohjaaja on kuin sotilas ja kun koira tekee virheen, ohjaaja muuttuu levottomaksi. Tämä sen vuoksi, jotta koira osaisi tulkita ohjaajaa kokeessa oikein, eikä luule tehneensä virhettä, jos ohjaaja on ilmeetön. Palautukseen voi hakea vauhtia erilaisella palkkauksella, esim. laitetaan koira kiertämään jokin este tai tekemään sille mieluinen temppu, jonka jälkeen saa palkan.

Seuraamisessa kokeneenkin koiran kanssa tulisi kiinnittää huomiota vireeseen ja tekniikkaan ja suunnitella seuraamistreenit huolella, eikä vain seuruuttaa koiraa "huvin vuoksi". Palkkaa voi myös vaihdella, esim palkkakuppi jossain, tai koira saa käydä hyppäämäässä / kiertämässä jotain jne. 

Luennolla oli puhetta mm. palkkaamattomuuden treenaamisesta. Voi tehdä esim. 5 liikkeen ohjelmia (+ yksi varaliike, jos viimeinen epäonnistuu). Ohjelman keskellä ei jäädä paikkaamaan epäonnistunutta liikettä, vaan sitä harjoitellaan erikseen, kunnes liitetään takaisin ohjelmaan. Olisi tärkeää opettaa koiralle, että ei ole erikseen kisatottista ja treenitottista, on vain yksi tottis. Jos et lämmittele koiraa treenatessa, älä tee niin kisoissakaan, koska silloin tulee kertoneeksi koiralle, että nyt tapahtuu jotain kummallista. Jos taas on tapana lämmitellä koiraa, tulisi niin tehdä joka kerta myös treeneissä.

Sunnuntaina oli toisella kentällä ohjelmassa ruutua/eteenmenoa pk- koirilla ja toisella kaukokäskyjä/jääviä/luoksetuloa. Liikkeitä harjoitellessa tulee kiinnittää huomiota palkan vaihteluun ja mielekkyyteen. Tärkeää on myös harjoitella hyvin liikkeestä toiseen siirtymiset ja koko liike, ei vain itse "temppu".