Tiistain hakutreenit siirtyivät valon puutteessa sunnuntaille, jotenka hurautettiin poropoikien kera sunnuntaiaamuna Siilinjärven talvisiin maisemiin. Lunta oli maassa kymmenisen senttiä ja kesärenkailla oli sangen jännittävää huristella.

Unski teki hoffimestiksien alo-radan. Ukot olivat oikeassa etukulmassa, vasemmalla melkein etukulmassa ja oikeassa takakulmassa. Mulla oli pieni toive, että olisi saatu radalle mahtumaan pari tyhjää, mutta eihän niitä sitten tullut. Kieli ulkona Ekat kaksi pistoa oikein nättejä, vauhtia riittävästi, mutta ei mitenkään raketin tavalla. Kolmannelle pistolle lähetin jostain 30 metrin päästä alueen alusta. Ukko oli nuoren taimikon keskellä "metsän" ulkopuolella. Unski upposi syvälle, enkä hetkeen nähnyt koiraa. En uskaltanut huuta, kun kesällä karjuin sen maalimieheltä pois. Melkein heti alkoikin ilmaisu, eikä ollut vaikeuksia maastonmuutoksen kanssa. Ilmaisut olivat Unskiksi vähän raskaat, mutta ihan ok:t kuitenkin.

Urho teki ilmaisutreenin ja sillä oli supertylsää. Urho olisi halunnut etsiä ukkoja, eikä vain löytää niitä. Lähetin Urhon keskilinjalta pakenevan maalimiehen perään 4 kertaa. Ensimmäisellä ihmetteli puista tippuvia lumia. Toinen oli vähän parempi. Kolmas oli koko sarjan paras ja pystyin jopa vähän kävelemään vastaan. Neljännellä ei meinannut motivaatio enää riittää, mutta saihan tuo vähän haukutuksi. Urhon ilmaisut on selkeästi paremmat, jos se saa oikeasti ilmoittaa löydöstään ja on kauempana minusta. Meidän pitäisi kuitenkin harjoitella kestoa ja sitä, että se pysyy maalimiehellä, vaikka kävelen kohti. Hyvin se nyt pysyi maalimiehillä, mutta haukku oli tosi katkonaista. Pitää talvella treenata ilmaisuja eri tavoin, tai sitten aloitetaan rullatreenit. Hyvää tässä on kuitenkin se, että Urho on aina ilmaissut kaikki, sekä tutut että vieraat maalihenkilöt Hymy

Viikon aikana tehtiin myös jonkun verran kotitottista. Unski teki noutoja + seuraamisia. Tasamaanouto on nyt hyvällä mallilla, siinä ei ole miinuksena oikeastaan enää muuta kuin lähtöhaukahdus. Telineenkin menee hyvin toisella kerralla. Ensimmmäisellä kerralla sitä pitää aina muistuttaa, että tämähän tehdään. Toisen tekee sitten intopiukeana. En ymmärrä tässä kohtaa herramiehen logiikkaa... Seuraaminen ja jäävät on hyvällä mallilla. Seuraamisessa vähän keulii, mutta ehkä kestän sen.

Urho on harjoitellut maahanmenoa ja paikalla pysymistä ja edistystä tapahtuu Hymy Pari eteenmenoa on myös tehty ruokakupilla. Urho alkaa myös pikkuhiljaa oikeasti hahmottamaan perusasennon ja onkin tästä ruvettu häivyttämään apua pois. Helposta kulmasta (esim. suoraan takaa) tulee jo hyvin, mutta muista kulmista ei vielä ole havaintoa. Urho myös taistelee & saalistaa nyt lelua tosi hyvin. Sillä nousee palkatessa vire aika kivasti, mutta en  vaan saa samaa tunnelmaa säilymään itse suorituksissa. Lelulla se kuitenkin nyt oikeasti palkkautuu, joten ei ole menneet harjoitukset hukkaan!  Nauru