Hakualueen keskilinja meni harjun päältä, josta lähetettiin alas molempiin suuntiin. Vasemmalla "metsä" loppui 30 metrin jälkeen ja alkoi tiheä taimikko. Unskille 4 ukkoa niin, että kahden ensimmäisen lähtö näytettiin keskilinjalta ja mentiin hetkeksi odottelemaan kauemmas, 3 ja 4 olivat valmiita. Oikein hyvät ja suorat pistot kahdelle ensimmäiselle. Ilmaisut myös hyvät, haukkui niin kauan, että annoin maalimiehelle luvan palkata. 3. ukko vasemmalla ehken jossain 60 metrissä. Ei ihan maailman suorin pisto, mutta ihan ok. Lyhyt haukku ja maalimies toi koiran pois. Neloselle lähetin ensin ihan vika paikasta (liian edestä), Unski ei jostain syystä edennyt, kutsuin pois ja lähetin uudestaan vähän viisaammasta paikasta. Eteni hyvin ukolle, hyvä ilmaisu myös neloselta. Unski teki oikein kivasti hommia Hymy

Urholle yksi ilmaisuharjoitus ennen varsinaista treeniä. Ihan ok ilmaisu, oli aloillaan, vaikka pää vähän pyöri. Urholle samanlainen treeni kuin Unskille. Ilmaisut olivat ensimmäistä lukuunottamatta parhaat, mitä Urho on koskaan esittänyt! Tosi itsevarman kuuloiset ja tasaiset. Nauru Muuten treeni oli Urholle vähän vaikea. 2 ensimmäistä löytyi hienosti (pieni näkömuistikuva) ja tuli hyvät pistot. 3. oli tosi vaikea, Urho ei vaan mennyt taimikon puolelle, vaikka sieltä kävi melkoinen hujakka. Lähetin välillä neloselle, etten liian pitkään hankaa samaan suuntaa, nelonen löytyi pienen etsinnän jälkeen. Otettin kolmonen taputuksella, jotta saatiin varma löytö. Kaikkinensa Urholle kuitenkin ihan hyvä treeni, ilmaisut menivät hurjasti eteenpäin ja maaston muutoksia pitää vaan treenailla, jotta ne sujuu Hymy

Kotitottiksissa Unski on tehnyt taas estenoutoa ja erilaisia seuraamisia + jäävät. Ja ei, se ei ollut vahinko! Unski on tehnyt estenoudot tosi hienosti hyvällä motivaatiolla, eikä ole ollut enää tietoakaan väistämisestä esteellä Nauru Viikonloppuna ei päästy kentälle, kun sääolojen vuoksi esteet oli melkoisen vaarallisessa kunnossa (ensin vettä, sitten pakkasta ja päälle lunta...), joten tehtiin alkuviikosta kotiesteellä. Seuraamista ja muuta on tehty vaan lyhkäisiä pätkiä ja tarkkuutta, eli paljon käännöksiä, pysähdyksiä ja jääviä. Hyvin on edelleenkin ukko kelkassa, eikä sotke jääviä (tai muuta) keskenään.

Urho on tehnyt kaikkea sekalaista. Jäävät pienellä avulla (onnistuu hyvin). Käännöksiä, joista etenkin oikea on hyvä. Urho ei oikein käytä takapäätään, jonka vuoksi vasen käännös on vähän kökön oloinen. Aloitettiin täyskäännöksen harjoittelu ja tehdään se nyt kiertäen. Paikallaoloja on tehty ruokakupilla, aikaa pitäisi ruveta pidentämään. Seuraamispätkien vire on parantunut huomattavasti, kun lähdetään leikistä suoraan liikkeeseen. Tämä on hienoa! Nyt pitäisi vaan malttaa edetä rauhassa, jotta Urho oppisi yhdistämään kyseisen tunnelman seuraamiseen. Hymy