Käväistiin Urhon kanssa viikonloppu Kajaanissa Marja-Leena Hiturin ja Kari Nuutisen hakukoulutuksessa. Perjantai aloitettiin ilmaisulla ja pienellä teoriaosuudella.

Lauantaiaamuna mentiin metsään. Urhon kanssa aloitettiin pistojen opettelu haamuavulla. Haamut olivat 50-60m päässä keskilinjalta. Ensimmäiseksi kerraksi ihan ok. Maasto oli sen verran vaikea, että koira joutui jonkun verran etsimään reittiään. Itse odotin lähetyksissä liian kauan ja olin liikaa koiran yllä. Urholle ilmaisut maalimiehellä, aloitti itsenäisesti haukun, mutta haukkui minulle eikä maalimiehelle. Pitää ottaa ilmaisuja erikseen ja vahvistaa niitä muualla.

Sunnuntaina Urholle 3 ukkoa haamuilla. Ukot 50-70 metrissä. Nämä oli oikein hienot ja onnistuin lähettämään ajoissa, hieman taas olin kumartuneena koiran päälle. Ei ilmaisuja.

Kurssi oli erittäin hyödyllinen, tykkäsin kovasti! Nauru Alla muutama mieleen jäänyt seikka leiriltä.

1. Heillä on tapana opettaa koirille ensin syvät suorat pistot ja eteneminen ennen etsintää. Koiran hallinta hakutyöskentelyssä on tärkeää, jotta jokin alue ei jää tarkistamatta koiran omatoimisuuden vuoksi.

2. Rulla: Rulla on tuotava aina käteen. Ei hyväksytä ilmaisua, jos koira tiputtaa rullan matkalla ohjaajalle. Koira ei saa nostaa enää rulla maasta ohjaajan käteen. Koira pyydetään tuomaan maalimieheltä uusi rulla tai ruvetaan harjoittelemaan palautusta erikseen. Palautusharjoituksissa palkataan koiraa rullan tuomisesta ja ohjaaja ilmaisee tyytymättömyytensä, jos koira tiputtaa rullan. Rullailmaisu harjoitellaan kuntoon muualla kuin maastossa.

3. Pistot: Suoria pistoja haamuavuilla, äänivavut myös mahdollisia,  maalimies X -harjoitus.

4. Sukkapallo: Ohjaaja heittää sukkapallon keskilinjalta maalimiehelle, joka menee pallon kanssa piiloon. Maalimiehen löytämisestä koira saa palkaksi sukkapallon, mutta sukkapallolla ei kuitenkaan leikitä koiran kanssa ( maalimies tai ohjaaja).  Sukkapallo käyttäytyy kuin saalis, jota koira "metsästää" hakuradan läpi. Ts. koira ja ohjaaja ovat yhdessä metsällä ja koira jakaa saaliinsa ohjaajan kanssa. Tässä mallissa maalimies on väline, jota koira tarvitsee saadakseen saaliinsa.

5. Keskilinjatyöskentely: Lähetetään koira nopeasti, lähetysasennossa seisotaan selkä suorana. Kuljetaan mahdollisimman vähän koiran kanssa keskilinjalla, pyritään etenemään radalla metsän kautta. Ohjaaja ei saa koskea koiraan (taputella tms.), eikä hinata koiraa keskilinjalla (tai muutenkaan) pannasta tai valjaista.

6. Alue: Alueen tallaus ei ole tarpeellista. Alue voidaan tallata välillä, jotta koira osaa työskennellä myös tallatulla alueella. Tallaaminen ei ole niin hyödyllistä, että siihen kannattaisi käyttää aikaa joka treeneissä.