Unskille seuraamista esteen ympäri, estenouto + seuraamista. Aivan loistavaa! Seuraamisessa hyvä kontakti, vaikka kierrettiin estettä edestä ja takaa. Estenouto oli tooosi hieno. Tosi hyvä perusasento ja nopea nouto. Lopuksi seuraamista taas esteen ympärillä. Tässäkin tosi hyvä kontakti, eikä vilkuilua! Kyllä meillä toivoa on. Tästä se siirtyy osaaminen kentällekin! Nauru 

Urhon kanssa seuraamista leikkityylillä & lihapullapalkalla (saalistamalla). Urho oli innoissaan ja haki seuraamispaikkaa hienosti. Loppuleikit tennispallopatukalla ja Urhohan tykkäsi. Se on nyt jotenkin keksinyt, että yhdessä leikkiminen on oikeasti kivaa. Pienen kunniakierroksen ja tapporavistuksen jälkeen Urho toi lelua uudestaan kiskottavaksi. Pito-ote on vahvistunut ja Urho tykkää myös saalistaa. Nyt kun saisin Urhon motivaation säilymään ja ehken vähän nousemaan, niin sitä pystyisi palkkaamaan melkein pelkästään lelulla. "Sarjan" keskellä vaikkapa saalistamalla ja lopuksi pientä taistelua. Kentällä pitää muistaa ottaa Unski aina ensin ja jättää auto niin, että Urho näkee kentälle. Pieni kilpailutilanne selvästi nostaa sen motivaatiota ja työskentelyhalua. Olenko vähän ilkeä? Kieli ulkona