Maanantai ei kyllä ole mun päivä. Ekalla satsilla pikkupätkä seuraamista, hyppynoutoa ja A-estettä + eteenmeno. Hyppynoutoja tehtiin pari ja olivat kokonaisina ihan ok, mutta ahdistusta välillä esteelle mennessä. A- nouto olisi ollut muuten ihan hyvä, jos en olis heittänyt kapulaa 3 metriä esteen sivuun, Unski kiersi mennessä, mutta tuli A:lta pois. Uusinnassa heitin kyllä esteen taakse, mutta niin kauas, että ei meinannut löytää kapulaa, sitä lukuunottamatta ok. Eteenmenon seuraamisessa edisti, mutta eteni sitten luvan saatuaan hyvin.

Toisella kierroksella pikkuseuraamisia + hiljaisuusharjoituksia. Saatiin ihan ok hiljaisia seuraamisia ja tuli myös "pikku" paikallaolo. Alkuun mölinää, mutta hiljeni sitten lopulta. Muiden lähdettyä menin (vaikka ei olisi enää pitänyt) ottamaan vielä hyppynoutoa. Ajatuksena oli ottaa se vain yhden kerran, josta superpalkka ja autoon. No ylläri näin se ei mennyt. Heitin ekalla melkein keskelle estettä, Huuto jonka jälkeen sain taas tehdä hommia, että sain Unskin perusasentoon. Jumi ei onneksi kestä kauaa, mutta pilaa kyllä vireen, niin oman kuin koiran. Saatiin loppuun kuitenkin ihan hyvä onnistuminen. Omat fiilikset oli siitä huolimatta aika syvältä... Ei me ehditä kahdessa viikossa saada tuota mitenkään niin varmaksi, että kannattais kokeeseen mennä. Viisainta olisi jättää estehomma tauolla ja kasata sitä sitten pikkuhiljaa ilman hoppua. *huokaus*