Hakua

Eilen oli hakutreenit Siilinjärvellä. Jaettiin paikalle saapunut porukka kahteen pieneen ryhmään. Urho tuli tallomaan aluetta ja risteili oikein reippaasti "ukkojen" välillä ja sai nakkia palkaksi. Tämän jälkeen Urholle kaksi tuuliharjoitetta. Ensimmäisen etsi hienosti, mutta kun löysi ukon, niin siitä seurasi kyllä elämää suurempi järkytys (hyvin Urhomainen reaktio Silmänisku). Urho toipui tästä järkytyksestä kuitenkin ihan nopeasti ja söi maalimiehen tarjoilemat eväät. Otettiin sitten paikkona toinen ja Urho meni nenän avulla ukon luokse, hieman varovasti, mutta kuitenkin ihan hyvin. Tuskin sille mitään peikkoa ensimmäisestä jäi, Urhon reaktiot vaan on aina vähän omassa mittakaavassaan. Kieli ulkona On se kyllä jännä miten erilaisia nuo on. Unski, jos se ylipäätään reagoi mihinkään, niin sen reaktiot on hyvin hillityt ts. korvat saattaa vähän heilahtaa tai jotain sen tapaista. Urho taas reagoi täysillä; aina isosti ja niin, että koko maailma kuulee. Urho toipuu näistä "järkytyksistään" aina tosi nopeasti, eikä sille jää mikään päälle. Ensi kerralla tehdään Urholle alkuun makkararinki (tai sit otetaan mukaan tallomaan) ja siitä tuuliharjoitteet. Reippaasti se nyt kuitenkin liikkui ja irtosi hyvin Hymy

Unskille 4 ukkoa niin, että etukulmat näytettiin ja loput valmiina. Eka pisto oli noin muuten ihan jees, mutta olisi voinut olla suorempi. Maalimiehen luona Unskilla oli ollut aika paljon äksöniä, ruopi maata ja kävi kusella. Pikkaisen liikaa kierroksia siis, pitää ensi kerralla ottaa yksi ilmaisu, ennen kuin mennään metsään... Toinen pisto oli semmoinen Unskin luova tuulipisto Huuto. Tuuli etuviistosta ja niinhän Unski taittoi tuulen alle ja meni sieltä ukolle, teki semmoisen 90 asteen kulman, joten kaukana suorasta tai yhtään minkään mallisesta pistosta ja ilmaisi vähän kummasti. Sinällään hyvä, että osaa tuulta käyttää, mutta joskus voi jäädä ukko löytymättä tuon luovuuden takia... Kolmannelle ukolle ei meinannut mennä tarpeeksi pitkälle. Kolmas ukko oli mäen päällä ja matkaa ehkä joku 70m, Unski eteni aina hyvin n.50-60m, mutta ei vaan mennyt riittävät pitkälle. Tässä teki kyllä muuten hienoja pistoja. Kolmannella yrityksellä eteni hienosti pitkälle ja sieltä hyvät ilmaisut. Tämä oli jo nyt semmoinen oikea yritys Nauru Maalimies oli laskenut, että 52 haukkua ehti tulla, ennen kuin kerkesin paikalle. Viimeinen pisto oli oikein hieno laatikko ja tarkasti mennessään koko alueen. Hyvä ilmaisu maalimiehellä (joku 10 haukkua) ja maalimiehen kanssa pois. Kaksi ensimmäistä pistoa olivat kaikinpuolin järkyttäviä ilmaisua myöten, mutta sitten lähti kone käyntiin Nauru 

Kotijuttuja

Urhon kanssa on tehty nenäharjoituksia eli se on etsinyt ruokaa heinikosta. Olen tallannut semmoisia 2-2,5m halkaisijaltaan olevia ruutuja, joihin olen askeliin kylvänyt nakkeja. Nenä alkaa jo löytyä! Näitä olisi pitänyt silloin pentuna tehdä enempi (tehtiin vain muutama), mutta kyllä näistä on selkeästi nyttenkin apua Hymy. Tottikseen alkaa Urholta löytyä jo kivasti yritystä ja virtaa. Kaverin muisti ei ole ihan parhaasta päästä, eli jo opitut asiat kaikkoaa kyllä aika tehokkaasti Kieli ulkona Ehken ne joskus sitten jää ihan pysyvästi mieleen, pikkuhiljaa. Urho on saanut olla mukana touhuamassa, kun Unski juoksee pallotreeniä. Pallot alkaa olla Urhostakin jo aika kiva juttu, kun se Unskista näkee, että ne (pallot siis) on oikeasti tavoittelemisen arvoisia. Jospa siitä saatais joskus Urhollekin ihan toimiva palkkausmuoto!

Unski on tehnyt pallotreenien yhteydessä pitkiä seuraamisia, kierroksia on aika tavalla, mutta eihän se haittaa, jos joskus on erityisen kivaa Hymy Unskin kanssa on harjoiteltu myös liikkeestä seisomista ja se alkaa sujua jo aika hyvin. Kapulanpitotreenit pitäis nyt aloittaa, kun ote alkaa olla kokonaista liikettä tehdessä vähän rauhaton.