Eilen käytiin Sarin ja gööttien kanssa lumikenkäilemässä n.1,5 tunnin lenkki melko kipakassa pakkasessa. Oli tosi hienot maisemat, Sarin sivuilla muutama kuva matkan varrelta. Minullakin oli kamera mukana, mutta akku jäi kotiin... Lähtö meni muutenkin ihan nappiin, kun unohdin lumikengät kotiin. Pääsin jo melkein motarille, kun muistin mitä unohdin ja eikun takaisin Huuto. Koirilla oli hauskaa! Urho yritti sinnikkäästi pysyä Unskin perässä. Jos Urho sattui jossain vaiheessa jäämään letkan hännille, niin se komenti edessä olevia menemään nopeammin Silmänisku.

Tänään käytiin Sarin ja koirien kanssa hallilla tokoilemassa. Ensimmäisellä kierroksella Unski teki muutaman toko-hypyn. Se jää aika hyvin seisomaan, nyt pitäisi vaan minun muistaa lähteä esteen takaa joskus muihinkin ilmansuuntiin, kun vain vasemmalle... Samalla tehtiin muutama liikkeestä seisominen, tämä on jostain syystä unohtunut nyt ihan kokonaan! Seisomiset ihan ok, kun annoin käsiavun, pysähtyisi varmaan ilman apuakin, mutta harjoitellaan nyt vielä vähän. Tästä muutama nouto. Ensin kapulan pitämistä ja läheltä nostamista. Nämä ihan ok, ihan vähän oli hermostunut, mutta ihan hyvät kuitenkin. Sitten pitkästä aikaa kokonainen  hyppynouto vieraalla esteellä. Heittokammo ei vielä ole kokonaan karissut. Unski selvästi hermostuu, kun huomaa, että aion heittää kapulan. En tehnyt siitä sen somempaa numeroa vaan  heitin kapulan ja tästä ihan hyvä nouto, vähän vino palautus, mutta muuten ok. Toisen tein niin, että vein kapulan esteen toiselle puolelle ja siitä kokonainen noutoliike. Tämä oli tosi hyvä lukuunottamatta ihan hitusen vinoa palautusta! Palautusta harjoitellaan sit erikseen, mutta en halunnut ruveta hankaamaan loppuasentoa, kun muuten oli hyvin intoa. Nyt kun saadaan tuo heittovaihe kuntoon (estenoudoissa) tässä talven aikana, niin meillä pitäisi olla ihan hyvä nouto kasassa. Unski menee laukaten kapulalle ja samoin takaisin ja intoa on mukavasti! Tasamaanoudossa ei ole suurempia ongelmia.

Toisella kierroksella Unski ja Vega olivat paikallaolossa. Unski oli reilut puoli minuuttia ihan hiljaa ja sit alkoi pieni pihinä. Paikallaolo on hiljentynyt paljon, eli on ihan hiljaisia kohtia ja piippaus on myös aiempaa hiljaisempaa, mutta ei se mikään hyvä vielä ole... Jos nyt paikallaolosta jotain oikeasti hyvää, niin Unski ei ole edelleenkään karkaamassa, joten siitä ei varmaan ainakaan ihan vielä tule ongelmaa Silmänisku Pitää jatkossa kokeilla muutama pitkä paikallaolo,  ja tehdä välillä myös niin, että vapautetaan aina lyhyiden hiljaisten pätkien jälkeen. Nyt Unskia on vaan käyty aina palkkaamassa aika tiuhaan, mutta ei ole vapautettu. Pk- paikallaoloa ajatellen paikkamakuu on nyt ihan ok, ääntäminen on niin hiljaista, että ei kuulu tuomarille (eikä minulle) asti Silmänisku. Paikallaolon jälkeen tehtiin muutama pikkupätkä seuraamista patukkapalkalla. Tehtiin käännöksiä vasempaan ja haettiin oikeaa paikkaa. Unski on taas lipsunut vähän eteen, rauhoitin kävelyvauhtia ja tällä sain paikkaa paremmaksi. Pitäisi ruveta pikkuhiljaa ottamaan taas rytminvaihdokset mukaan, etenkin "hölkässä" Unski innostuu ja on ainakin aiemmin edistänyt roimasti, hitaassa kävelyssä taas skarppaa tosi hyvin. Muistaisinkohan tämän vielä ensi maanantaina? Loppuun pari putkea ja A-este, loppuverryttelyt on Unskista aina parhaita! Nauru

Urhon kanssa naksuttelin ensin vähän kontaktia. Tämän jälkeen muutama perusasento (käsiohjauksella) ja maahanmenoja myöskin käsiavulla. Sitten muutama Urhon lemmpari; kosketusalusta! Tämä nyt oli vaan semmoinen hupijuttu, kun se vaan on Urhosta niiiin kiva. Taidettin tämän jälkeen tehdä luoksetulo, josta yritin palkata lelulla. Lelu ei kuitenkaan oikein sytyttänyt, vähän kuitenkin onnistui leikkimään, nakit vei kuitenkin voiton. Kokoajan piti tarkistaa, että onko "nakkikädessä" jotain. Heitin  sitten Urholle muutaman kerran lelua (pehmobumerangi) ja se kyllä tuo lelun ihan käteen! Tuleekohan siitä isona noutaja... Lelun perässä juokseminen ja sen tuominen oli halilla mukavampaa, kuin repiminen, mikä kotosalla on huippua. Pitää nyt jatkossa aina vähän kokeilla leikittää vieraissa paikoissa, niin eiköhän se siitä. Ruoka onneksi maistuu missä vaan. Ja nyttenkin palkkasin aina välillä niin, että se sai jahdata nakkeja, se ainakin toimi! Nauru 

Urho järjesti itselleen Unskin vuorolla taukojumppaa, kun se kiipesi reilun metrisen sermin yli kentän puolelle. Urho oli ensin hypännyt häkin päälle, ja siitä sit könynnyt sermin yli.  Innokas se ainakin on, sitä ketuttaa hirveästi odottaa omaa vuoroaan. Omalla vuorollaan Urho pääsi harjoittelemaan ohituksia ja kontaktia. Urhon ja Vinkan kontaktikoulu jatkuu aina vaan Silmänisku Urho ottaa mukavasti kontaktia ja nyt on harjoiteltu kontaktissa kävelemistä, varsinaista seuraamista se ei ole, mutta sinnepäin. Kontaktien jälkeen leikittiin lapasella. Lapasta oli jo kiva kiskoa ja äristä. Loppuun Vinka ja Urho saivat leikkiä hetken aikaa keskenään. Ensi viikolla Urho pääsee pentukurssille mukaan! Nauru

Tokostelun jälkeen mentiin ykkörastille kauppaan ja käytiin Urhon kanssa kävelemässä parkkipaikalla pikkulenkki. Pöhinäkausi alkaa mennä ohi ja kaikille ohimeneville ei tarvinnut enää kertoa totuuksia. Samalla pyörähdettiin myös Mustissa ja Mirrissä. Minä luulin, että Urho imuiroi makupaloja lattialta, mutta näppäränä kaverina se oli huomannut, että laarissa on paaaljon enemmän syötävää kuin lattialla Kieli ulkona Urho oli oikein reipas!