Käytiin tänään Leppävirralla hakukokeessa. Tästä ei jäänyt hirveästi muisteltavaa. Keskeytettiin tottiksessa, kun en saanut Unskia hyppynoudossa perusasentoon, se oli aika paniikissa.

Me oltiin numerolla 3 ja suoritettiin liikkeet ensin. Unski reagoi laukauksiin aika voimakkaasti, mutta kasasi itsensä kuitenkin ihan hyvin. Seuraamisesta puutteellinen. Liikkeestä istuminen erittäin hyvä, liikkeestä maahan erittäin hyvä ja tasamaanouto eritäin hyvä. Tämän jälkeen siis keskeytettiin. Pisteitä yhteensä 39, joten ihan hyvään saaliiseen olisi ollut edes jonkinlaisilla estenoudoilla mahdollisuus (tulevista liikkeistä olisi voinut saada max 50 pistettä).  Unski vaan oli sellaisessa mielentilassa, että en siinä tilanteessa keksinyt muuta ratkaisua. Heti jälkeenpäin harmitti, kun ei tehty eteenmenoa ja paikallaoloa, kun Unski kuitenkin rentoutui välittömästi, kun lähdettiin esteiden luota pois. Tulokseen meillä ei olisi ollut mahdollisuutta, mutta joku reilu 60 pistettä oltaisiin ilman noutoja voitu saada.

Kotona sitten kokeiltiin ampumista seuraamisessa, kun on vieläkin seuran 6 millinen lainassa. Ei reagoinut kotona (tuttu ympäristö ja hyvä mielentila) paukkuihin mitenkään, silmät laittoi kiinni ja korvat heilahti jollakin kerralla, mutta ei muuta. Joten mitenkään hirveän syvällä tuo paukkuarkuus ei ole, ja kykeni kotona tekemään hyppynoudon paukkujen jälkeen. Ilmeisesi kokeessa tilanne ja minä oltiin omituisia ja paukut tuli yllätyksenä. Mutta tiedämme nyt mitä harjoitella! Kokeenomaisia treenejä, joissa ensin esittäytyminen ja sen jälkeen seuraaminen, jossa ammutaan. Unski on kuitenkin niin herkkä koira, että reagoi ympäristöön ja minuun helposti. Eiköhän se siitä, kun tehdään Unskille tilanne tutuksi, eikä yllätetä sitä enää tällä tavalla.

Oli hyvä että tuli lähdettyä kun paljon oli hyvääkin; Unski ei hyytynyt missään vaiheessa, säilyi hyvä vietti koko suorituksen ajan ja seurasi hyvällä paikalla hyvässä kontaktissa, myös henkilöryhmään olen tosi tyytyväinen!  Suoritettiin tavallaan BH uudestaan Silmänisku Valmisteluun pitää kiinnittää enemmän huomiota ja siihen, että koira olisi myös rento, Unski oli vähän turhan kiihkeässä tilassa, mikä varmaan myöskin vaikutti. Harmittaa kun ei päästy tutustumaan kenttään ja esteisiin, kun sekin olisi voinut auttaa, mutta siellä oli jo koko sakki paikalla niin aikaisin, että ei ollut mahdollista... Parempi onni seuraavalla kerralla!