keskiviikkona kokeilin vielä maanantaina opetetulla tavalla, mutta en vaan saanut toimimaan. Unski paineistui, ei pakotteesta, vaan siitä, kun se ei ymmärrä, että mistä pakote tulee. Omasta mielestään se tekee oikein ja sit minä "rankaisen" sitä siitä. (Enkä varmaan osaa antaa pakotetta oikein.) Joten siirryin kokonaan makkara / pallo / naksu -linjalle. Otin tiistaina seuraamista yhteensä neljä eri kertaa, joista ensimmäinen siis ohjaavalla avulla, ja seuraavat naksulla ja makkaralla. Kahdella viimeisellä kerralla Unski alkoi tarjoamaan taaempaa seuraamista, joten näin jatketaan.

Torstaina taas ihan pikku pätkät seuraamista palloleikin lomassa. Pallolla pysyy melkein paremmin takana kuin makupalalla. oikeastaan harmittaa kun rupesin seuraamista korjaamaan, mutta kai se on tehtävä, kun on kerran aloittanut. Unski on opetettu ottamaan kontaktia silmiin, mikä osaltaan vaikuttaa edistämiseen, sille pitäisi periaatteessa opettaa uusi kontaktikohta. Unski pysyy hyvin takana, jos itse käännän päätä sivulle (jolloin näkee silmät), mutta heti kun katson eteen, on Unski myös edessä. Toistaiseksi sillä on kuitenkin hirveästi intoa yrittää ja tehdä, eikä se ole ottanut nokkiinsa mistään, niin ei kai tässä mikään ole mennyt pilalle...