Eilen illalla oltiin taas Simpekin hakutreeneissä. Vuorossa oli esineruutua ja vapaata tottistelua. Alue oli varsin avoin (paljon pohjakasvillisuutta, mutta ei tiheää puustoa), ja koiran työskentelyä pystyi seuraamaan hyvin. Tuulesta ei tälläkään kertaa ollut apua.

Unskille otettiin vain yksi esine. Ajatukseni oli, että Unskille olisi näytetty esine jne. mutta toisin kävi. (onneksi).  Tein ennen varsinaista etsintää pienen lämmittelyn, että piskillä olisi edes jokin aavistus tulevasta hommasta. Unskille oli viety kaksi esinettä valmiiksi metsään. Olin enemmän kuin satavarma, että tyyppi ei löydä yhtään mitään. Lähetin ensimmäisen kerran; sanoin Unskille, että "esine". Sain vastaukseksi sen, että Unski nousi seisomaan ja sanoi vuh. Sanoin hivenen painokkaammin "ESINE" ja johan lähti. Unski eteni käytännössä tuulettomaan tilaan tosi hyvin, haisteli jonkun sekunnin ja tuli vielä hirveällä kyydillä takaisin!!! Huippu!!! Pitäisi ehkä pikkuhiljaa ruveta luottamaan koiraan, että se ihan oikeasti osaa!

Unski ei siis syksyllä suostunut tuomaan vieraita esineitä, omia se kyllä toi. Jotenkin onnistuin opettamaan sille tunnistusnoudon epähuomiossa Silmänisku Mutta parempi tilanne nyt, vaikkei olisi täysin pysyväkään Hymy

Loppuillasta tein pientä tottista. Ensin noutoa. Tein kaksi liikettä kokonaisena ja kaksi kertaa pelkkää kapulan pitämistä. Kokonaisissa liikkeissä kapulan pitäminen oli aika rauhatonta, pelkissä loppuasennoissa huomattavasti parempaa. Pitää panostaa rauhalliseen ja hyvään otteeseen kapulasta, intoa kuitenkin onneksi riittää, ehkä vähän liiaksikin. Lopuksi tein eteenmenoja pari kappaletta. Ensimmäisen lyhyemmältä matkalta. Palkka oli kentän reunassa näkyvällä paikalla (jonkun styrox -härvelin päällä). Unski säntäsi hirveällä vauhdilla ja meni hyvin loppuun asti. Toisen otin pidemmällä matkalla (ehkä n. 30m), Unski eteni tosi hyvällä vauhdilla eikä jarrutellut ollenkaan, mitä nyt sen verran että sai itsensä pysähtymään palkalle. Pitää nyt vaan ruveta tekemään eteenmenoja, jotta niistä saisi joskus kisavalmiita. Kohta pitäisi ruveta taistelemaan hyppynoudon kanssa. Hyppynoutohan ei sinällään ole ongelma, vaan se että esteen korkeus on se 1m. Sekään ei ilman kapulaa ole ongelma, mutta veikkaan että koko liike teettää jonkin verran hommia...

Pontson kanssa tehtiin kontaktia, maahan menoja  ja semmoista seuraamisen tapaista, tai kyllähän se jo melkein osaa seurata. Hymy  Pitäisi vähän enempi panostaa Pontson kanssa puuhailuun...